Uusi teksti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muslimeille Gabriel on
Pyhä Henki.

 




Arkkienkeli Gabrielin nimi tarkoittaa

Jumalan voima ja Jumala on sankarini

Hän on Jumalan sanansaattaja ja lähettiläs.


 

Tänä päivänä roomalaiskatolinen kirkko pitää ylienkeli Gabrielia
toimittajien ja lehtimiesten suojelijana. Kerrotaan Gabrielin olevan myös perheiden ja adoptiota harkitsevien suojelija. Saihan Neitsyt Maria tiedon tulevasta raskaudestaan Gabrielilta. Maria oli ollut asiasta varsin hämmentynyt, koska hän ei omasta mielestään miehestä mitään tiedä.
Siitä huolimatta lapsi syntyi. Hänen nimeksi annettiin Jeesus.

 

Koraanin Gabriel
 



 

Islamin uskon mukaan Muhammad otti vastaan Koraanin sanoman
Gabrielin (Jibril) kautta Allahilta.

 



Sanoma annettin Hira-vuoren luolassa, jossa Muhammad karavaanikauppiaalla oli tapana mietiskellä. Sinne hän nytkin oli paennut vaimonsa ja lastensa kera Mekan kiireistä hälinää pakoon, rauhaan ja hiljaisuuteen. Hän etsi Jumalaa. Enkelin ensimmäinen ilmestys tapahtui jotenkin näin: Muhammad nukkui, yht'äkkiä hän heräsi hirvittävään puristukseen, hän tärisi, hän oli kauhuissaan. Miehestä meinasivat ilmatkin paeta. Enkelin päällekäypää ahdistavaa voimaa ei voinut vastustaa, lukutaidottoman kauppiaan oli pakko totella ja lukea. Käskystä hän luki Koraanin ensimmäiset sanat. Kohta yksin jäätyään hän pelosta täristen hyökkäsi ulos luolasta, hän jätti kaikessa rauhassa nukkuvan perheensä ja kiipesi vuoren huipulle. Kuolla hän tahtoi.  Pahantahtoinen dzinnikö hänet oli vallannut! Hengen riivaamia hulluja hän oli tarpeeksi nähnyt, ei sellaista ikinä! Taas enkeli Gabriel ilmestyi. Kuului ääni, hän näkyi kaikkialla, valtava enkeli ihmisen hahmossa suuret siivet levällään, hän näkyi taivaassa ja maassa ja joka paikassa mihin silmät katsoivat.
 

Vastaava voimakas enkelikuvaus löytyy Raamatun Ilmestyskirjasta. Siinä nimeltä mainitsematon väkevä enkeli laskeutuu pilveen verhoutuneena taivaasta. Hänen kasvonsa loistavat auringon lailla, hänen jalkansa ovat kuin tulipatsaat ja hänen päänsä päällä on sateenkaari. Kädessä hän piti pientä avattua kirjakääröä. Oikean jalan enkeli laski meren päälle, vasemman maan päälle. Hän kohotti oikean kätensä kohti taivasta vannoen hänen kautta, joka elää aina ja iänkaikkisesti, ja joka on kaiken maailmaan luonut. Enää ei ole oleva aikaa, enkeli vannoi. ... ... Sitten Johannes, jolle tuo ilmestys annettiin, kuuli taivaasta äänen, joka puhui. Ääni käski ottamaan kirjakäärön enkeliltä. Johannes totteli. Hän pyysi enkeliltä kääröä. Enkeli sanoi: - Ota ja syö se. Se karvastelee vatsassasi, mutta suussasi se on makeaa kuin hunaja. Taas Johannes totteli. Ja niin tapahtui, suussa käärö oli kuin hunajaa, mutta sen syötyä, vatsaa karvasteli.



Palataanpa takaisin Hira vuoren tapahtumiin ja Koraanin ilmoittamiseen:

Muhammad ei tappanutkaan itseään, herra karavaanikauppias ja tuleva profeetta palasi luolan lämpöön vaimonsa hellään huolenpitoon. Rakas Khadija halasi häntä, kietoi ja kääri tutisevan miehensä peittoon ja saatua näin hänet rauhoittumaan, kuunteli kertomuksen tapahtuneesta.



Koraanin ensimmäiset ilmoitetut sanat:

Lue julki Herrasi nimeen, joka on luonut, luonut ihmisen hyytyneestä verestä. Lue! Sillä Herrasi on ylevin; Hän, joka on opettanyt käyttämään kynää, opettanut ihmiselle sen, mistä tämä ei ennen tiennyt. (96:1 - 5)

 



Lempivaimo Ayeshan kertoman mukaan näky jatkuu näin (al-Bukhari hadith). Enkelin käskettyä hänen lukea, Muhammad vastasi: "Minä en osaa lukea." Sitten enkeli painoi häntä ahdistumiseen asti tai sitten kuristi kurkusta tukehtumiseen asti. Sitten enkeli päästi hänet ja toisti: Lue! "Minä en osaa lukea" ja taas enkeli painoi ahdistukseen saakka. Sitten enkeli päästi hänet ja toisti: Lue! "Minä en osaa lukea." Sitten enkeli painoi kolmannen kerran siten että Muhammad ahdistui, enkeli päästi ja toisti: "Lue kautta Herrasi, joka on luonut ihmisen sikiöstä. Lue, onhan Herrasi jalomielinen."

(toisissa käännöksissä: ...luonut ihmisen hyytyneestä verikimpaleesta)
 

Ayesha jatkaa: Nämä sanat mielessään Allahin lähettiläs palasi *Khadijan luokse sydän sykkien ja sanoi: "Käärikää minut vaatteeseen, käärikää minut vaatteeseen!" Hänet käärittiin, kunnes hän ei enää pelännyt.

Perimätiedon mukaan ilmestykset tulivat toisinaan kuin kellon kilinä. Tämä on vahvin tapa, ja kun kilinä lakkaa, profeetta oli oppinut, mitä enkeli sanoi. Toisinaan enkeli taas ilmestyy miehen hahmossa, puhuttelee profeettaa, ja silloin hän muistaa enkelin puheen. Ayesha lisäsi: Näin kuinka ilmestys laskeutui hänelle hyvin kylmänä päivänä, ja kun se lakkasi, hiki tippui hänen otsaltaan.

 


Ilmestyksiä alkoi seurata, alkuaikoina niiden sanat lausuttiin ja vasta myöhemmin ne kirjoitettiin Koraaniksi. Alkuperäinen Kirja on Jumalan luona, jota hän tahtonsa mukaan muuttelee.

Suuran 13: 39 sanoin:

Jumala pyyhkii pois tahi vahvistaa minkä haluaa, ja Hänellä on alkuperäinen (Jumalan tiedon) Kirja.
 

Islamilainen ajanlasku alkaa 16.7. vuonna 622.
Silloin Muhammad pakeni yöllä Mekasta Medinaan (hijra/hidzra).


* Khadija oli Muhammadin ensimmäinen vaimo, jonka palveluksessa hän oli karavaanikauppiaana. Tunteet heräsivät, joten he päättivät mennä naimisin. Myöhemmin jäätyään leskeksi seurasi toinen vaimo, kolmas vaimo Aisha bint Abu Bakr oli lempivaimo. Lempivaimosta huolimatta vaimoja seurasi hyvänä virtana, koska Muhammadin heikko kohta oli rakkaus naisiin, naisissa hän rakasti heissä kaikkea.

 

* * * * *

17: 1

Kunnia olkoon Hänelle, joka yön aikana kuljetti palvelijansa pyhitetystä moskeijasta toiseen, kaukaiseen - jonka ympäristön olemme siunanneet
- jotta hän saisi nähdä joitakin tunnusmerkeistämme.
Totisesti, Hän on kaikkikuuleva, kaikkinäkevä.
 
 
Edellä ote Koraanista, jossa mainitaan Muhammadin yöllinen matka Mekasta toiseen, kaukaiseen moskeijaan. Moskeijan paikkaa ei ole sanottu, islamissa on vaan päätelty ja päätetty sen olleen Jerusalemissa. Tällä päätöksellä muslimit katsovat Jerusalemin olevan heidän pyhä kaupunki.

Eläessään Muhammad ennen omia näkyjään kuunteli kristittyjen ystäviensä ja juutalaisten kertomuksia heidän uskosta. Joten hän tiesi suhteellisen paljon. Myös hän kunnioitti heidän uskoa niin paljon, että rukoukset piti suorittaa Jerusalemiin kääntyneenä. Myöhemmin tilanne muuttui. Rukoussuunnaksi tuli Mekka, syystä että kristityt ja juutalaiset eivät suostuneet ottamaan vastaan uuden profeetan sanomaa, uutta versiota Raamatusta, he olivat uskollisia Jumalalle. Suunnan vaihdolla profeetta osoitti mieltään sille ettei häntä noin vain hyväksytty jumalaisen tahdon välittäjäksi, joka tosin kunnioittaen tunnusti vanhat profeetat, samaan hengenvetoon väittäen olevansa viimeinen, jo Raamatusssa Moosekselle ennustettu Mooseksen kaltainen profeetta, jonka suuhun Herra laittaa omat sanansa ja joka puhuu kaiken sen mitä Herra käskee puhua. Islamin mukaan Muhammad, kristinuskon mukaan ennustus Jeesuksesta.
 
Muhammad uskoi varmasti itseensä. Näillä sanoin vaatimaton mies vakuutti kuulijoitaan: Olen ylistettävä ja korkesti ylistettävä, minun välityksellä Allah tuhoaa uskottomat, tulen olemaan ensimmäinen ylösnouseva, minun jälkeeni ei tule profeettaa eikä sanansaattajaa.
 
Sanottakoon siis vielä kerran: Juutalaisten ja kristittyjen "hylkäämä" profeettojen sinetti närkästyi, raivostui, käänsi uskottomille selkänsä, ja kohdisti katseensa ja rukouksen kohti tulevaa islamilaista Mekkaa. Samalla myös näkyihin alkoi tulla vihaviestejä Kirjan kansaa ja monijumalaisia kohtaan, tarkoittaen juutalaisia ja kristittyjä, joiden uskona on Jumalan kolminaisuus.


Tarina kaukaisesta moskeijasta jatkuu.
Ja miten yömatka sinne mahtoikaan tapahtua ...?

Se tapahtui lentämällä. Enkeli Gabriel toi Muhammadille ihmeellisen valkoisen hevosen, Buraq oli ratsun nimi. Se oli puoliksi muuli ja puoliksi aasi. Sillä oli naisen kasvot, hyvin kauniit ja saattoipa ratsulla olla riikinkukon pyrstökin komistuksena.


 
Toisen version mukaan enkeli Gabriel yritti herättää nukkuvan miehen potkaisemalla kylkeen. Kun mitään ei tapahtunut, ja Muhammad vaan nukkui vielä toisenkin potkun jälkeen, päättäväinen enkeli potkaisi nyt tosi kovaa. Ja kas kummaa, mies heräsi, meni ovelle, kurkisti mitä siellä mahdollisesti olisi. Yössä seisoi lentovalmiina hurjan näköinen otus, se oli härän ja aasin siivekäs sekoitus, ja erittäin innokas loikkimaan mihin sitten käskettiin. Tuohon kyytiin profeetta siepattin lentosuuntana Al Aqsa, kaukaisin moskeija.
 

Kuka tietää kumpi versio on oikea, kaikki on mahdollista. Joka tapauksessa enkeli ja profeetta ratsastivat yössä lentäen Mekasta kaukaiseen moskeijaan. Ehkä tuo nimeltä mainitsematon moskeija oli profeetan unelmamoskeija, Jerusalemin temppeli, jonka menneisyydestä hän oli niin paljon kuullut. Muhammadin aikana siellä näkyivät pelkät rauniot, nekin vanhan Marian kirkon. Ehkä bysanttilaisten aikaansaannos. Jerusalemissa he kohtaavat paljon profeettoja, Jeesuksen ja paljon muita pois menneitä. He rukoilivat, Muhammad liittyi heihin, he kaikki rukoilivat. Sitten Muhammadille tehtiin maito-viini-vesi -testi. Jos osasi juoda oikeasta mukista, kaikki käy hyvin, jos otti väärän mukin hukkui tai joutui harhaan. Päähän tullut ääni auttoi, se kehotti juomaan maitoa. Muhammad joi, ja Gabriel sanoi: - Olet oikeaan johdettu ja samoin kansasi, oi Muhammad.
 
Maitohörpyn jälkeen parivaljakko enkeli ja profeetta lähtivät käymään taivaissa. Kaikissa seitsemässä käytiin, viimeiseksi Paratiisissa. Siellä oli tyttö, joka ihastutti profeetan silmää. Tytöllä oli punaiset huulet, täyteläiset. Maallisessa elämässä hän kohtasi tytön ottopoikansa Zaidin vaimona. Häkellyttävän ja ihastuttavan Zainabin nähtyään hän vaivoin jupisi: - Kunnia olkoon hänelle, joka tekee miesten sydämet halukkaiksi! Mies oli rakastunut, säännöt ainoastaan sitoivat ja kielsivät. Ei hätää. Nyt piti pikaisesti saada hyväsydämiseltä Al Wadud Allahilta uusi näky, jolla profeetalle sallittiin täydet seksuaaliset vapaudet. Muille koski sääntö: neljä vaimoa. Uskon miehelle sallittiin naiset, jotka haluavat antaa itsensä profeetalle, jos profeetta haluaa ottaa heidät puolisoikseen (suura 33: 50-51). Myös ottopojan vaimon naimisen Allah julisti Muhammadin rakastumisen takia nyt luvalliseksi.
 
Koraani jae 37: "Mutta kun Zaidilta oli mennyt kaikki halu elää hänen kanssaan, Me annoimme hänet sinulle vaimoksi, jotta uskovaisille ei ole synniksi ottaa aviokseen ottopoikiensa vaimoja, joihin nämä ovat kyllästyneet; sillä Jumalan säädöstä on noudatettava.
 
Ja Muhammad totteli, nopeasti totteli! Voi miten helppoa, hurskas mies sai heti tahtomansa, kunhan ensin Gabriel pikapikaa muotoili täsmänäyn ihmisen intresseille. Vähän myöhemmin seuraa jae suojelemaan naisten kunniallisuuta. Siinä hänen omat vaimonsa ja tyttärensä ja muut uskovaiset naiset turvataan miesten tunkeilulta siten, että he hunnuttavat kasvonsa.

Palataanpa naimaongelmista taivaisiin. Matkalla käytiin vielä tärkeä keskustelu Mooseksen kanssa rukousten määrästä, Mooses oli sitä mieltä, että Allahin määräämät 50 rukousta ovat aivan liian paljon ja niistä voi tinkiä. Neuvottelut, ilmeisesti hyväntahtoiset, päätyivät lukuun viisi, ja niin on edelleenkin tänä päivänä.
 
Jotta tarinasta saadaan vielä monimutkaisempi Muhammad olisi Jerusalemin temppeliraunioille lennettyään sitonut taivasratsunsa kiinni Itkumuuriin. Moskeijan portilla Gabriel käski Muhammadia laskeutumaan alas hevosen selästä (Ibn al Athirs, luku 37). Sen jälkeen profeetta olisi kiivennyt tikapuita pitkin taivaaseen.
 
Reissu oli mennyt hyvin. Jotenkin taivaisiin oltiin menty ja tultu alas. Paluumatka lentävällä hevosella enkeli Gabriel mukana saattoi nyt alkaa. Takaisin kotiin! Majatalossa nukkuvan Aisha vaimon viereen oli matkalaisen hyvä kellistyä.
 









Aamulla vaimo oli tosin sitä mieltä, että mies oli koko yön nukkunut vieressä eikä lentänyt naarashevosen selässä pitkin taivaita.
 
 

 

 



Yhteenveto Muhammadin elämästä:

- 570 jKr syntymä Mekassa Quraish kauppiasheimoon.
- Varhaislapsuus aavikolla kasvattiäiti *Haliman hoidossa.
- Vartuttuaan karavaanikauppias, sai pestin varakkaalta leskivaimo Khadijalta, myöhemmin avioituivat.
- Liittyi Hanif-ryhmään "Etsijät". He pohdiskelivat yhden Jumalan olemusta ja mm. kristinuskoa.
- 610 jKr 17. päivä ramadan-kuuta alkoivat Gabrielin ilmestykset.
- Mekkalaiset miehet eivät hyväksyneet Islamin opista osuutta kuoleman jälkeisestä elämästä eivätkä harrasta rukoilua. Syynä ylpeys omasta itsestä.
- 619 jKr Khadijan kuolema, suruajan jälkeen uudet vaimot Sawda ja lapsivaimo Aisha (vasta kihlattuna)
- Taivasmatka Buraq-ratsulla Jerusalemiin ja taivaisiin.
- 622 jKr 15.6. Yöllinen pako Mekasta myötämieliseen Medinaan (Yathrib).
- Moskeijan talkootyönä rakentaminen
- Juutalaiset eivät hyväksy uutta oppia.
- Noin vuoden kuluttua Medinaan saapumisesta profeetta kääntää rukoussuunnan Jerusalemista kohti Mekkaa.
- Alkavat taistelut mekkalaisia vastaan pyrkimyksenä hävittää vanhat perinteiset jumalat ja asettaa Allah tilalle. Ennenpitkää profeetta onnistui.
- Tapahtui Medinan juutalaisten poiskarkoitukset ja omaisuuden takavarikointi. Syy: eivät ota vastaan Allahia, juutalaisten epäilyttävän hyvä asema sekä rikkaudet.
- 627 jKr juutalaisen Beni Quraiza klaanin joukkomestaus kumarru-pää pois miekalla -tyylillä.
Syy: epäilyttävä yhteistyö mekkalaisten kanssa. Ei-sana Allahille. "Langettamasi tuomio on Jumalan tuomio", oli profeetan kommentti teon jälkeen. Nuo sanat sanottiin taistelussa mekkalaisia vastaan kuolettavasti haavoittuneelle muslimikäännynnäiselle. Häneltä Muhammad kysyi juutalaisklaanin tuomiosta. Kuolemantuomion annettuaan hurskas muslimi itsekin kuoli.
- 631 jKr Arabian käännyttäminen Islamiin. Profeetta onnistui.
- Vuonna 632 iski profeettaan kova päänsärky, hän kuoli kuumeeseen lempivaimo Aishan majassa - Herra, armahda minua, olivat hänen viimeiset sanat.

Nykyisen lääketieteen mukaan on mahdollista Muhammadin saaneen epilepsiakohtauksia Gabriel-kohtaamisien aikana sekä kuolinhetkellä.

* Al Halim on yksi Allahin 99:stä nimestä. Merkitys Lempeä ja suvaitsevainen.

 

Lähteet:
Raamattu
Koraani
Pekka Sartola: Harmagedon
Barnaby Rogerson: Profeetta Muhammed
sekalaisia nettisivustoja

 

 



Gabriel Raamatussa



 

Juutalaiseen ylimyssukuun kuuluva Daniel vietiin ensimmäisten mukana Baabeliin vankeuteen. Se tapahtui noin vuonna 605 eKr Nebukadnessarin ollessa kuninkaana. Hän oli ulkonäöltään kaunis, kykenevä käsittämään kaikenlaista viisautta, nopea oppimaan. Näiden ominaisuuksien takia hänet sekä kolme muuta nuorukaista laitettiin hoviherran oppiin opiskelemaan kaldealaisten kieltä ja vasta kolmen vuoden päästä heidät esiteltäisiin hovissa kuninkaalle.

Jumala oli siunannut näitä nuorukaisia kyvyllä ymmärtää kaikki kirjoitukset ja suuren viisauden. Daniel ymmärsi myös kaikenlaiset näyt sekä unet. Eräänä päivänä kirjoituksia tutkiessaan hän huomasi kirjoituksissa luvun 70, tuo luku oli annettu profeetta Jeremialle. Sen mukaan Jerusalem, kaupunki josta heidät oli pakolaisuuteen riistetty, on raunioina 70 vuotta. Silloin Daniel alkoi rukoilla Jumalan anteeksiantoa. Hän rukoili pitkään, hän anoi, hän tunnusti omat syntinsä, kansansa synnit. - Älä viivyttele, hän pyysi Herralta. Yhä hänen rukoillessa lensi enkeli Gabriel siivillään nopeasti hänen luokse. Sana oli lähtenyt liikkeelle Danielin rukouksesta, sen sanan enkeli tuli ilmoittamaan sillä: "... Sinä olet rakastettu. Kuuntele siis tarkkaavaisesti tätä sanaa ja ymmärrä näky." Hän kertoi tulevasta hyvästä ajasta, jolloin synnistä tehdään loppu ja kaikkein pyhin voidellaan. Siis Jumalasta, Messias Prinssistä eli Kristuksesta. Myös ilmoitettiin aikoja, jolloin tuo kaikki tapahtuu. Ajat olivat vuosiviikkoja, sen ajan aikamääritteitä, jossa yksi vuosiviikko vastasi seitsemää vuotta. Lisäksi vuodessa oli vähemmän päiviä johtuen käytetystä kuuvuodesta.

Daniel 9:25 sanoo näin: Tiedä ja käsitä. Siitä ajasta, jolloin tuli sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, kuluu voideltuun ruhtinaaseen asti seitsemän viikkoa ja kuusikymmentäkaksi viikkoa. Kaupunki jälleen rakennetaan toreineen ja vallihautoineen, mutta keskellä ahtaita aikoja.

"Se aika" on tutkijoiden mukaan vihdoinkin päätynyt vuoteen 445 eKr. Silloin kirjanoppinut Esra saa Persian kuninkaalta Artaxerxesiltä kehotuksen palata Jerusalemiin ja rakennuttaa temppeli uudestaan.
7 viikkoa ja 62 viikkoa ovat 483 vuotta, vuodesta 445 eKr päästään vuosilla 483 tulevaisuuteen, jonnekin Jeesuksen elämän aikaan. Itse laskin aikaloikan vuodelle 38, jolloin Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta olisi jo muutama vuosi. Greenwichin Observatorion laskelman mukaan aika on 30 jKr kymmenes päivä Niisaankuuta.

Myös Gabriel ilmoittaa vuosiviikkoina milloin voideltu tuhotaan ja kuinka hänet jätetään yksin. Jerusalemin ja pyhäkön hävittää roomalaisten prinssi Tiitus. Sen loppu on oleva maastakarkoituksessa. Ja loppuun asti on oleva sotia hävityksineen.

Gabrielin sanoma löytyy Raamatusta Daniel 9:20 - 27.


 

 


Gabriel taiteissa


Taiteissa Gabriel kuvataan siten, että hän pitää oikeassa kädessään joko: liljaa, trumpettia, loistavaa lyhtyä, lehvää tai keihästä - aina tilanteen mukaan; vasemmassa kädessä on korukivin somistettu peili. Vaatetus on sinistä tai valkoista.

* Ruzbehan Baqli, persialainen mystikko ja runoilija, näki näyn, jossa oli enkeli Gabriel.
Näillä sanoilla kauneutta rakastava kirjailija kuvaa kokemaansa:

Ensimmäisessä rivissä näin Gabrielin, joka oli kuin nuori tyttö, tai kuin kuu tähtiä vasten. Hänen hiuksensa olivat naisen hiukset, jotka laskeutuivat pitkinä kiharoina. Hänen pukunsa oli punainen vihrein koruompelein.... Hän on enkeleistä kaunein. ... Hänen kasvonsa ovat punaisen ruusun kaltaiset.


* (lähteenä Taivaallinen suurperhe)