Šamanismi

Se on elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa. Luultavasti jo neandertalinihmisellä noin 40 000 vuotta sitten oli šamanistinen uskomuskäsitys rituaalimenoineen.

 

Historiaa


Ranskasta, paikasta nimeltä Grotte du Renne, on löydetty lukuisia työkaluja, joita luultavasti juuri neanderthal eikä homo sapiens on käyttänyt luodessaan taidetta. On väitetty ettei neandertal olisi älykkyydeltään ollut tarpeeksi taitava luomaan omaa luolataidetta, vaan hän olisi kopioinut ne homo sapiens -ihmiseltä. Jos tuo ihminen kykeni puhumaan, vaikkakin rajoitetusti, asumaan yhteisössä, toimimaan yhteisönsä hyväksi, niin olisi varsin erikoista ellei hän olisi tuntenut surua, pelkoa, iloa, toivoa... kaikkia inhimillisiä tunteita. Joten miksi hän ei olisi kehittänyt omaa tapaansa keskittyä antoisaan metsästysonneen, jossa metsästäjä palaa runsaan saaliin kanssa vammoitta yhteisöönsä, tai miksi hän ei olisi kuoleman hetkellä tehnyt joitakin omanlaisiaan rituaalimenoja vaikka tuolta ajalta meidän mielestämme kunnon rituaalihautajaismenoista ei ole löytynyt todisteita.

Vasta noin 34 000 vuotta sitten gravetten kulttuurin aikana vainaja haudattiin maahan kaikkea kunnioitusta osoittaen. Kunnioitustavat olivat moninaiset riippuen vainajan sukupuolesta, statuksesta ym. Usein hänet peiteltiin punaisella okralla, pään alue oli tärkeä kohta. On hautoja, joihin vain päät on haudattu. Hänet voitiin pukea okranväriseen paitaan, housuihin ja mokkasiineihin, koristeena saattoi olla luusta valmistettuja sauvoja, rannerenkaita rinnan päälle asetettuina, myös käytettiin maantieteellisestä paikasta riippuen lävistettyjä hirven, suden tai ketun hampaita, mammutinluisia helmiä tai riipuksia tai meren simpukan kuoria. Ehkäpä pelosta, että vainajan henki on levoton ja yrittää palata takaisin elävien maailmaan, hänet voitiin joskus tiukasti sitoa, useimmiten hänet oli tosin aseteltu pitkin pituuttaan hautaansa. Osalla hautakoristesta oli myös rituaalinen merkitys samaanin työskentelyssä: luusauvalla kerrottin henkien tahto ja ennustettiin, simpukan kuoret viestivät sukeltamisen tunteesta, jonka samaani kokee kulkiessaan maailmojen välillä.



Tässä vaiheessa historiaa samaani oli tärkeä heimossaan.

 

 

Toimintaympäristö

Saamelaisen samaanin maailma on kolmikerroksinen ulottuvuus. Alemmalla tasolla, elävien ihmisten alla, sijaitsee kuolleiden maailma. Siellä henget ovat ylösalaisin suhteessa eläviin. Joskus sieltä karkaa pahuutta ja sairauksia eläviä kiusaamaan. Siellä asustavat kuolleet esi-isät, he viisaudessaan vastaavat samaanin kysymyksiin tulevaisuudesta, ylipäänsä kuolleiden maailman olennoilla on tietous menneestä, tästä hetkestä sekä tulevaisuuden tapahtumista. Kolmannessa, ylimmässä maailmassa, asuvat jumalaiset henget, joiden kanssa samaani myös toimii. Yhteyden otossa käytetään apuhenkiä, jotka usein ovat eläinhahmoisia ns voimaeläimiä.



 

Eläimeksi määräytyy se, mikä sen arvo on kyseisessä yhteiskunnassa.
Eläin on yleensä villieläin.

Sudet,villisiat, peurat ja linnut ovat kiehtoneet samaanin liikkuvaa mieltä, joka matkoilla toisissa ulottuvuuksissa on samaistunut eläimen voimaan ja hahmoon. On jopa mahdollista, että eläin ja ihminen ovat ymmärtäneet toistensa kieltä. Eläimen nahalla on myös merkityksensä, täplikäs parempi kuin yksivärinen.

 

Voimaeläin on henkisesti erittäin tärkeä samaanille, eläimeen voi samaistua, liikkua ja toimia samalla tavoin, pukeutua oman eläimen kaltaiseksi vaikka pistämällä sarvet päähän, turkin tai nahan ylleen, tai jos voimaeläin on lintu, silloin rekvisiittapukeutumisena on höyhenet ja sulat.

 

 

Oman voimaeläimen lihaa ei mieluusti syödä.

Kuvassa Saraakallion maalaus noin 5000 vuotta eaa.
Kuvassa mielestäni ainakin hirvieläin,
jolla pienet sarvet.
Pää kuitenkin oudon pitkä.










Taivas, maa ja vesi

Myös nämä kolme elementtiä kuvasivat saamelaisten kolmikerroksista maailmaa. Kosket ja saaret, joen ja meren yhtymäkohdat, olivat samaanin paikkoja, joissa hänelle avautui väylä kuolleiden valtakuntaan. Ehkä sen teki myrskytuulen ulvonta, päälle hyökyvät aallot, jotka kohta taas pakenivat vaahtopäisinä mereen palaten, meren äärettömyys, arvaamattomuus, meren pohjaton syvyys, pimeys ja hiljaisuus, jotka hän meren rannalla tiedosti. Tuolla hetkellä meri oli hänelle Manala, kuolleiden esi-isien varjojen tyyssija.

Kivikauden neoliittisella jaksolla kalan syönti oli tietyillä alueilla tabu. Raamatussa meri symbolisoi kaaosta ja pimeyttä, paholaisen valtakuntaa. "Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä."

 

Jumalallinen karhu



Kaikista eläimistä pyhin oli saamelaiselle karhu. Sen kanssa tahdottiin pysyä hyvissä väleissä, sitä kunnioitettiin, naisten puolelta siihen suhtauduttiin varoen. Koska 1750-luvulta on tarina, jossa nuori tyttö pakeni ilkeitä veljiään erämaahan ja löysi karhun pesän. Karhu ja tyttö menivät naimisiin ja siitä syntyi poika. Pojan tultua aikuiseksi ja lähdettyä pois kotoa, karhusta oli tullut vanha. Hän tahtoi kuolla. Päätös oli, että hän antaisi vaimon ilkeiden veljien tappaa itsensä, mutta sitä ennen karhu määräsi kuinka häntä oli kuoleman jälkeen kohdeltava. Kun tyttö löysi karhunsa kuolleena hän peitti kasvonsa ettei näkisi enempää. Mutta silti hän toisella silmällä kurkisti. Siksi saamelaisten peijaisissa naiset katsovat karhua messinkirenkaan läpi.

Ennen peijaispitoja karhu pitää kuitenkin tappaa.

Talven riitteihin kuului karhun herättäminen talvipesästään, ja ajaminen ulos. Pesän ulkopuolella odottivat miehet. Kolme heistä oli valittu karhunkaatajaksi, ja tavallisesti karhu pistettiin kuoliaaksi karhukeihäällä. Sen voimaa on samaani voinut metsästysloitsulla lisätä ja kuka tietää.. ehkä metsästäjät ohjeita noudattaen pysyivät vähän aikaa kaukana naisista ja hyppäsivät palavan tulen läpi. Sitten karhu asetettiin kyljelleen kuolleiden suuntaan aina seuraavaan päivään asti rauhoittumaan. Näin tahdottiin olla varmoja karhun sielun palaamisesta ruumiiseen, harhaileva sielu saattoi tehdä harmia. Poro veti karhun kylään, miehet nylkivät sen, valmistivat ruuaksi ja lauloivat välistä karhulauluja. Naiset pysyivät loitolla, jopa karhun tuonut poro oli naisille vuoden tabu. Miehet lauloivat karhulle Surmavirren. Siinä he vakuuttivat etteivät he olleet karhua vainonneet ja tappaneet, vaan karhulle itselle oli tullut joku vahinko. Se oli saattanut vaikka pudota oksalta. Ruuan valmistuksessa ei yhtäkään luuta saanut rikkoa, haudattaessa niistä rakennettin karhun luuranko. Näin karhua kunnioitettiin. Sen tahdottiin tietävän, että oli kunnia kuolla metsästäjän saaliina, ja siksi se synnyttyään uudestaan pyhässä paikassa, Sáivassa, kertoisi tästä kaikille muille karhuille.

Karhun kaato oli enemmänkin luonnossa tapahtuvaa sielun uudelleensyntymistä kunnioittava juhla kuin ruokaan liittyvää. Karhu kun ei ollut kaikkein makoisinta ruokaa. Karhuriitissä samaani vangitsee karhun sielun alistaen sen kuolemalle, josta se myöhemmin uudestaan syntyy. Nainen on puolestaan harhailevien sielujen avuton kohde, varsinkin raskaana oleva. Heidän tuli välttää kuollutta karhua, koska karhun sielu saattoi naisessa etsiä väylän jälleensyntymiselle.

Karhu ei tapa naista

Uskottiin ettei karhu käy naisen kimppuun, kunhan se tajuaa tämän naiseksi. Siksi pahassa paikassa naisen pitää pyllistää karhulle. Mutta jos nainen on raskaana ja karhu vainuaa lapsen pojaksi, silloin karhu hyökkää päälle. Poikalapsesta kasvaa tuleva metsästäjä. Vaara.

 

 

Jos elävä karhu hyökkäsi ihmisen kimppuun, sen oli noita nostattanut tekemään pahaa. Tai sitten se oli ihminen karhuksi muuttuneena. Joka tapauksessa tuollainen karhu tapettiin ilman mitään kunnioitusta. Jopa häväistiin. Oikea etukäpälä leikattiin irti, silloin karhu luustoltaan epätäydellisenä ei enää syntyisi uudestaan.

 

 


Karhun vahvuus muualla pohjoisessa

Muinoin uskottiin eläinten ja ihmisten elävän yhdessä sopusointuista elämää sekä pystyvän muuttamaan keskenään muotojaan, ihminen eläimeksi ja eläin ihmiseksi.
Myöhäisen kivikauden inuiiteille (eskimoille) jääkarhu oli samaanin vahvin voimanantaja ja henkiauttaja. Tähän oli syynsä: karhu muistutti paljon ihmistä, se kykeni seisomaan ja rakensi talvipesänsä kuten eskimot iglunsa. Lisäksi karhu oli vahva! Muodonmuutoksessa se antoi voimansa inuiitti-samaanille.

Karhu antoi voimaansa myös muilla tavoin: hedelmättömät naiset söivät sen peniksen saadakseen voimaa lisääntyä. Karhun hammas amulettina takasi suoran pääsyn taivaaseen kuoleman jälkeen.

 

 

Irlanti, Newgrange. Vuodelta noin 3200 eKr.
Neoliittisen kivikauden ajan hautakäytävän huone, jonka katossa spiraalikuvioita. Samanlaisia on myös haudan edessä olevassa sisäänkäyntikivessä.

Mikä mahtanee olla spiraalien symboliikka? Kuvataanko niillä samaanin tajuntaa, joka liikkuu ulottuvuudesta toiseen, onko se vain rakennelman pohjakartta, vai olisiko se kenties kartta maaailmankaikkeudesta, sen menneisyydestä, peräti myös tulevaisuudesta, galaksien syntymästä ja kuolemasta.

Menneisyyden ihmiset ovat olleet erittäin matemaattisia auringon kiertokulun seuraajia. Voi olla, että he tiesivät kosmoksesta jotain sellaista, mitä tietoa ei pitäisi olla viimeistä hetkiä elävillä kivikauden ihmisillä. Maanalainen hautakäytäväkin on rakennettu siten, että oviaukosta pääsee auringon valo vain kerran vuodessa 17 minuutin ajaksi valaisemaan pimeän käytävän. Se tapahtuu talvipäivän seisauksena 19. - 23. 12.



Spiraaligalaksien törmäys. Vasemmalla NGC 2207, oikealla IC 2163.
Kuva sivulta: kiehtova avaruus

 

Newgrange: kolmen spiraalin muodostelma.
 

 

Ovi henkiolentojen maailmaan


Paikan täytyy olla tietyllä tavoin erityinen, ei mikä tahansa laakso, puro tai kukkula ole otollinen samaanin, tämän käyttämän suojelushengen tai apulaisen ja henkimaailman hengen väliselle yhteistyölle. Paikat lähellä meren rantaa, kivimuodostelmat, luolat, lähteet, halkeamat luolan seinissä ovat erityisen hyviä "ovia" ulottuvuuksien välisille kohtaamisille. Transsissa samaanilla on tunne, että hän ikäänkuin tunkeutuu kallion seinämän lävitse tai löytää tiensä toiseen maailmaan seinän halkemasta. On kalliokuvia, joissa jalanjälkiä ja käsien painalluksia. Ehkä ne kuvaavat tietäjää etsimässä aukkoa toiseen mailmaan, hän tunnustelee käsillään seinää... ja lopulta salatun aukon löydettyään, hän yksikertaisesti työntää kallion sivuun ja astuu toiseen ulottuvuuteen. Samaani voi myös pysyä omassa ulottuvuudessaan ja lähettää apulaishenkensä henkimaailmaan neuvoja saamaan. Lahjoja myös annetaan sekä musisoidaan, lauletaan, kummutetaan rumpuja oikeaa tunnelmaa etsittäessä, joskus, mutta ei välttämättä, nautitaan rituaaliväkeviä. Viiniä, viinaa. Myös huumaavat kasvit mahdollisia. Lisäksi luonto omilla terveellisimmillä kyvyillään auttaa: hän suo tuulien henkäistä ja vesien liplattaa. Silloin tunnelma täydellinen ja käsky sesam on totta. Ovi henkien maailmaan avautuu!

Lapin samaaneilla rumpu on noitarumpu. Sitä rummuttaen voi mieli löytää väylän menneisyyden ja tulevaisuuden välille. Rumpu antaa myös näyttävyyttä samaanin esiintymiselle. Seidat ovat puolestaan heidän pyhiä luonnonpaikkoja.

Samaaniksi tuleminen.

Ensimmäisenä täytyy olla kutsumus, joka voi ilmentyä unissa kehottaen samaaniksi ryhtymistä. Sen jälkeen voi toimia menneisyydestä oppia ottaen:

Pyhää tietoa saadakseen samaanit etsivät yksinäisiä paikkoja, noilla retkillään he saattoivat löytää ns "opettavia kiviä". Näiden luona avautui yhteys henkimaailmaan samalla laulaen ja lahjoja antaen. Usein saatu näky maalattiin punaisella okralla kallioseinämään. Pohjois-Amerikassa samaanikokelaat kulkivat yksinäisyyteen. Siellä he paastoten etsivät näkyjä kohdatakseen oman suojelushenkensä. Tullakseen lopultakin oikeaksi samaaniksi, sellaiseksi joka pystyy kohtaamaan myös vihamielisiä henkiä matkoilla toisissa ulottuvuuksissa, on hänen käytävä lävitse symbolinen henkien ruumiin osien irtirepimisen ja kuoleman riitti. Kuolleiden maailma on: alinen, manala, buni, siellä hän käy ja palaa elävänä takaisin.

 

Šamanistinen uskomus kuolemasta.

Se on jälleensyntyminen. Kuoleman jälkeinen paikka on Buni, sieltä sielu jossain vaiheessa matkaa ylimpään kolmanteen ulottuvuuteen, muutamien puhdistautumisten jälkeen sielu palautuu ihmisenä ihmisten maailmaan. Tätä kiertokulkua jatkuu, aikaa siihen ei tiedetä, mutta joskus aikojen kuluttua sielu kulkee jonnekin korkeuksiin tähän maailmaan enää koskaan palaamatta. Saman kaltaista kuin budhalainen elämänkatsomus.

 

Ylinen taso: henget ja jumalat
Keskinen taso: ihmiset ja eläimet
Alinen taso: buni eli manala, kuolleitten paikka


Samaanin varjo

Varjo on samaanin sielu, se on mielen tiedostamaton ja tuntematon alue. Siperiassa, Tunguksen alueella on ollut uskomus ja voi vieläkin olla, poistaa terävät esineet käden ulottuvilta ennen rituaaleja. Terävä veitsi voi pistää varjoa, tunkea sen läpi.

Sieluvarjon lisäksi samaanilla on myös lihaa ja verta oleva elävä ruumis. Ja kun ajattelee järkevästi transsitilassa höyryävää samaania, jonka keinot tilan saavuttamiseksi voivat olla vaikka minkälaisia tanssin, viinaksien ja huumeiden yhdistelmiä, mikä tahansa terävä ase kroppaan työnnettynä saattaakin avata manalan oven. Lopullisesti. Tai vähäksi aikaa, koska sielun kiertokulku korjaa asian.

Joskus yhteisön hyvinvointi vaati rituaalimurhan.

Tanskasta on löydetty rautakauden ajan suohauta, joissa vainaja ennen kuolemaansa on käyttänyt huumaavaa kasvimyrkkyä. Eläessään hänen iho on ollut sileä, hän ei ollut tehnyt fyysistä työtä. Tämän perusteella mies oli joko varas, joka siksi teloitettiin, tai sitten hän oli samaani, tai sitten muusta syystä rituaalimurhaksi valikoitu. Viimeisten kuolinkouristuksien oltua ohi hänet on vielä käsitelty, ei todellakaan mitenkään hellävaraisesti. Hän on saanut nimen Grauballen mies.

- Grauballe Man, viimeinen ateria:puuroa, jossa yli 60 yrttiä, mukana myrkyllisiä torajyviä. Yhteisön käsittely kuoleman jälkeen: kurkku auki korvasta korvaan.

Muita suoruumiita


- Tollund Man, hirttäminen. Suolla ruumis asetettiin huolellisesti makaavaan asentoon, silmät ja suu suljettiin.

Elling Woman, löytyi lampaan nahkaan käärittynä nahkaviitta jalkojen ympärille sidottuna. Ennen uhrausta metrin pitkät hiukset olivat taitavasti palmikoidut muistuttaen palmikoitua poninhäntää. Luultavasti hirtettin nahkahihnalla.





Kivikauden ajan monimutkainen palmikkokampaus.





Transsi

Transsitilan saavuttaminen on ehdottomuus shamaanin sielunmatkoilla henkimaailmojen välillä. Se voidaan saavuttaa musiikilla, rummut ja helistimet ovat tehokkaita, tanssimalla ja laulamalla. Myös unen puute tai tietty hengitystekniikka voivat viedä tuohon tilaan. Voidaan käyttää huumaavia kasveja, rautakaudella olivat varsin kovat aineet käytössä. Esimerkkinä pilaantuneen viljan torajyviä: pieni määrä syötynä antaa villejä harhakuvia,tuskan huutoja, kiljuntaa, säntäilyä, suu palaa kuin helvetin tulessa ja suurempi määrä lopulta tappaa. LSD on torajyvän nykyaikainen versio. Misteli (viscum album) on ikivihreä talven kasvi, jonka marjat hehkuvat hohtavan valkoisina. Sen parantavia voimia ovat mm vanhuuden vaivojen lieventäminen, korkean verenpaineen alentaminen, niveltulehdukset, epilepsia, laboratorion olosuhteissa misteli jopa tappaa syöpäsoluja, tutkimukset tosin kesken. Samaanin tapauksessa käyttö oli keino saada kunnon sielun matka. Työtapaturmia sattui aina välistä: neljä pilaantunutta mistelin siementä nautittuna antoi menolipun alaseen. Huom: vain menolipun.

Transsiin vajoaminen on lentämisen tunnetta, tai tunnetta kuin sukeltaisi, ulkonaisesti se ilmenee omituisina sanoina, irvistyksinä, pullottavina silminä... Juuri tuollaisena samaani on vakuuttava yleisönsä edessä, joka odottaa häneltä jotain. Sillä hän on parantaja, tulevaisuuden tietäjä, vastausten antaja ongelmissa, henkinen johtaja ja entisaikaan hän vihki pariskunnatkin toisilleen. Hän oli heimon vahva henkinen johtaja.




* * * * *


Vuonna noin 600 eKr

Skyyttien tietäjät historioitsija Herodotuksen mukaan Historian kirjassa 4.

 

There are many diviners among the Scythians, who divine by means of many wi!low wands as I will show. They bring great bundles of wands, which they lay on the ground and unfasten, and utter their divinations as they lay the rods down one by one; and while still speaking, they gather up the rods once more and place them together again; [2] this manner of divination is hereditary among them. The Enarees, who are hermaphrodites, say that Aphrodite gave them the art of divination, which they practise by means of lime-tree bark. They cut this bark into three portions, and prophesy while they braid and unbraid these in their fingers. 68.

 

Tässsä kohdassa mainitaan Enareetit. He olivat hermafrodiitteja, mies-naisia, skyyttien pappeja ja shamanistisia ennustajia. He liikkuivat sukupuolesta toiseen, kuten myös muille samaaneille on mahdollista.
 

 

 

Hourujen höyrykylpy skyyttien tapaan

 

They have hemp growing in their country, very like flax, except that the hemp is much thicker and taller. This grows both of itself and also by their cultivation, and the Thracians even make garments of it which are very like linen; no one, unless he were an expert in hemp, could determine whether they were hempen or linen; whoever has never seen hemp before will think the garment linen. 75.

The Scythians then take the seed of this hemp and, crawling in under the mats, throw it on the red-hot stones, where it smoulders and sends forth such fumes that no Greek vapor-bath could surpass it. [2] The Scythians howl in their joy at the vapor-bath. This serves them instead of bathing, for they never wash their bodies with water. [3] But their women pound cypress and cedar and frankincense wood on a rough stone, adding water also, and with the thick stuff thus pounded they anoint their bodies and faces, as a result of which not only does a fragrant scent come from them, but when on the second day they take off the ointment, their skin becomes clear and shining. 76.

 

"Heidän maassa kasvaa hamppua, se on kuten pellava, paitsi se on paljon paksumpaa ja suurempaa. Kasvi kasvaa luonnonvaraisena sekä viljeltynä, siitä tehdään jopa vaatteita ja pitäisi olla tosi expertti voidakseen tietää ovatko vaattet hampusta vai pellavasta valmistettuja.

Nyt hampusta otetaan siemenet. Sen jälkeen, matoista pystytetyn teltan alle ryömittyään skyyttimiehet heittävät siemenet punahehkuisille kuumille kiville. Siemenet kytevät, ne levittävät sellaista myrkyn katkuista huuruista höyryä, jota mitään kreikkalainen höyrykylpy ei voi ylittää. Tuossa huurujen höyryssä ulvotaan ilosta.

Tämä on miesten tapa kylpeä, he eivät koskaan peseydy vedessä."

 

Jotain skyyteistä

He olivat paimentolaisia, jatkuvasti liikkeessä oleva kansa. Heillä oli eurooppalaiset piirteet, punainen tukka ja siniset silmät. Tästä johtuen, he ehkä olivat Euroopan pronssikauden kelttejä. He olivat myös raakoja taistelijoita, naiset kantoivat aseita siinä kuin miehetkin.

 

 

 

 

 

Lähdeaineisto:
The Quest for the Shaman. Miranda & Stephen Aldhouse-Green
Karhu ihmisen ympäristössä. Matti Sarmela